FVK – Finnairin venekerhon kotisivut

Toimintaa ovat tukemassa:

Kommodorin tervehdys

Finnairin venekerho FVK on vuonna 1977 perustettu veneilevien ja veneilystä kiinnostuneiden konsernin työntekijöiden ja eläkeläisten yhteinen harrastuskerho. Jäseniä venekerhossamme on noin 200.

Finnairin venekerhon toiminta keskittyy suurelta osin saaritukikohtamme Halsholmenin maisemiin. Tukikohtamme sijaitsee Onaksen saaristossa Porvoon eteläpuolella. Saaresta on vuokrattu puolikas, noin viiden hehtaarin luonnonkaunis alue, jossa on kahdella puolella laiturit poijuineen helppoa kiinnittymistä varten. Saaresta löytyy siis lähes aina tuulilta suojainen rantautumispaikka. Saaressa on myös sauna, huvimaja, grillikatos ja pari puuceetä. Kesän päätapahtuma – Sillis – järjestetään Halsholmenilla kesäkuun alussa. Kaikille jäsenille tarkoitettu tapahtuma sisältää mm: purjehduskilpailun, itse loihtimiemme silliherkkujen makukilpailun, leikkimielisen viisiottelun, saunontaa, uintia, herkuttelua ja mukavaa yhdessäoloa kauniissa saaristossa, usein miellyttävän musiikin säestyksellä.

Muita perinteisiä tapahtumia ovat retki Tallinnaan heinäkuun lopulla ja rapujuhlat elokuun lopussa.

Purjehduskilpailuja järjestetään köliveneillä LYS‐säännöillä 3 kertaa Helsingin‐Porvoon saaristossa sekä avomerikilpailu Tallinnan retken yhteydessä. Lisäksi osallistumme aktiivisesti lentoyhtiöiden välisiin vuosittaisiin ASCA/WASC ‐mestaruuskilpailuihin.

Jokasyksyinen, niin ikään lentoyhtiöiden välinen, Interline-regatta Karibialla (BVI) on myös vuodesta toiseen ollut suosittu matkakohde kerholaisten keskuudessa.

Toivotan kaikki finnairilaiset tervetulleeksi mukaan venekerhon toimintaan!


Aarne Helminen
Kommodori
s/y Rosalind

Kisatoiminta

Tervetuloa rohkeasti mukaan kesän purjehduskilpailuihin. Veneitä kaivataan kisoihin. Voit osallistua esim. vain yhteen ratakilpailuun jos et jostain syystä pääse osallistumaan kaikkiin kilpailuihin. Ilmoittautuminen sähköpostilla tai tekstiviestillä mielellään 72h ennen starttia. Näin saamme kaikille venekunnille tiedon osallistuvista veneistä. Viime hetkellä innoituksen saaneet voivat ilmoittautua vielä 2h ennen starttia. Kaikki ilmoittautumiset jussi.ekman@sllpilots.fi tai 040 5015140.
Ilmoituksen yhteydessä anna seuraavat tiedot:
– Kipparin nimi, GSM, email

– Veneen nimi, tyyppi ja purjenumero
– Veneen LYS-luku. Spinaakkerin/genaakkerin käyttöä ei tässä yhteydessä tarvitse ilmoittaa.

Kilpailusäännöt : Kilpailussa noudatetaan ISAF:n voimassa olevia kansainvälisiä kilpapurjehdussääntöjä (SPL:n lisäyksin) sekä toisaalla tässä tiedotteessa annettavia ohjeita. FVK:n kisoissa kisamiehistö saattaa olla pieni, joten genuan/fokan spiiraus puomilla on kielletty. Tällä varmistetaan, että väistämissääntöjä kyetään noudattamaan nopeissa tilanteissa myös myötätuuliosuuksilla. Erillistä kilpailukutsua ei lähetetä.

1. Pistelaskennassa mukaan otettavat purjehdukset

Sarjaan kuuluu kolme purjehduskilpailua, joista kaksi parasta huomioidaan kokonaistulokseen. Tallinnan avomeripurjehdus käsitellään omana kilpailunaan.

2. Tasoitukset

Tasoitukset lasketaan LYS-säännön mukaan: Köliratakilpailussa ”aikaa ajalle” ja avomerikilpailu ”aikaa matkalle”.

2.1 Spinaakkerin/genaakkerin käyttö

Poikkeuksena SPL:n sääntöihin spinaakkerin/genaakkerin käyttöä ei tarvitse ratakilpailuissa ilmoittaa 72h etukäteen vaan ko. purjeiden käytöstä voi ilmoittaa heti kilpailun jälkeen kisavastaavalle. LYS-luku ilman spinaakkeria/genaakkeria on LYS-0,3.

2.2 Tallinnan avomerikilpailu

Tallinnan avomerikilpailu purjehditaan takaa-ajolähtönä. Lähtö on klo 09.00 alkaen riippuen LYS-luvusta.
Ilmoittautuminen kilpailuun edellisenä iltana klo 18 mennessä. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava purjevarustusta vastaava LYS-luku. Spinaakkerin/genaakkerin käyttö on päätettävä siis etukäteen ratakilpailuista poiketen. Saadulla LYS-luvulla lasketaan kullekin veneelle oikea lähtöaika. Mikäli ensimmäisen maaliin tulevan veneen purjehdusaika on suunniteltu kilpailuaika +/-10% (klo 15:27:19 – 17:06:00), on ensimmäinen maalissa voittaja. Muussa tapauksessa lasketaan kilpailuaika huomioiden LYS-tasoitus. Tämän tasoituksen jälkeen selviää lopullinen tulosluettelo. Tallinnan kilpailun kisavastaava on jussi.ekman@sllpilots.fi tai GSM 040-5015140

3. Kokonaispisteet

3.1 Jokainen maaliin tullut vene, jonka purjehdusta ei hylätä, saa jokaisesta purjehduksesta pisteitä ns. Low Point-systeemin mukaan seuraavasti:

SijaPisteet
I1
II2
III3

jne jne (sija=pisteet)

Pienin kokonaispistemäärä voittaa.

3.2 Kaikki muut veneet, mukaan lukien DNS- (Did Not Start), DNF- (Did Not Finish) tai DSQ- (Disqualified) tulokset saavat sen pistemäärän, jonka saisi hyväksyttyjen veneiden jälkeisellä sijalla oleva vene.

3.3 Kolmesta tuloksesta huonoin tiputetaan pois. Tämän tarkoituksena on mahdollistaa ratamestaruus vaikkei pääsisikään osallistumaan kaikkiin kisoihin.

3.4 Kun kahden tai useamman veneen kokonaismäärä on sama, eniten ensimmäisiä sijoja saanut vene/kapteeni katsotaan voittajaksi. Jos veneillä on yhtä monta ensimmäistä sijaa, ratkaisee toisten sijojen lukumäärä jne niissä purjehduksissa, jotka on laskettu kunkin veneen pisteisiin. Jos vielä tämäkin tuottaa tasapelin ratkaisee parempi sijoitus sarjan viimeisessä kilpailussa.

Kyselyt kesän kilpailuohjelmaan voi lähettää osoitteeseen jussi.ekman@sllpilots.fi tai 040-5015140.

Historia

Finnairin venekerhon perustava kokous pidettiin 8. helmikuuta 1977 Finnairin pääkonttorin ruokasalissa. Kerhon ensimmäiseksi kommodoriksi valittiin Timo Eskola.

Halsholmen

Halsholmen sijaitsee Onaksen saaristossa Porvoon eteläpuolella. Etäisyys Porvoosta noin 10 nm, Helsingistä noin 25 nm.

Venekerho on ollut vuokralaisena  saarella vuodesta 1992. Saari toimii kerholaisten merellisenä tukikohtana ja siellä järjestetään perinteisiä kerhon kesäjuhlia ja tapahtumia.

** Kevät 2020 päivitys** Talvimyrskyt riepottelivat saaren laitureita rankalla kädellä. Länsipuolen laituri oli kokonaan irronnut ja ajautunut rikkoontuneena rantakivikkoon. Itäpuolen kulkusilta löytyi rannalta nurinpäin pari ponttoonia hajonneena. Saari-isännät ja muut neuvokkaat virittelivät kulkusillan takaisin käyttöön ja länsipuolelle on juhannuksen alla saatu betoniponttoonilaituri kulkusiltoineen!